Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tervetuloa sivuillemme!

 

 

 

 

Tietoa minusta 

Koulutukseltani olen vartija ja järjestyksenvalvoja, pystyn toimimaan ammatissani esimies tehtävissä.  Olen turvallisuusalalla koiran ohjaaja ja minulla on työkoira. Olen toiminut haastavissa työtehtävissä jotka liittyvät turvallisuusalaan. Eniten minua työssä kiinnostaa vaativat kohteet ja tilanteet. Olen myöskin opiskellut muita aloija ja toiminut muissa aloissa työssä. Eri eläin aloilla olen työskennellyt mm. eläinkaupoissa, hevostalleissa ( kilpailu, ratsastus, ravi, tallit).  Tällä hetkellä keskityn koirien kasvattamiseen ja kouluttamiseen. Työstän useampaa koiraa työkoiraksi.  Ensimmäinen työkoirani on jäänyt eläkkeelle. Meillä on ollut kauvan koiria ja eri rotuisia koiria. Rottweilereita meillä on ollut pitkään.  Tällä hetkellä 8 Rottweileria ja yksi Dogo Argentino. Koiramme elävät laumana ja osa syntyneet kodissamme.  Meillä on vain yksi pentue omalla nimellä kasvatettu.  Tämäkin yli 12 vuoden haave.  Olemme pitkään haaveilleen koirien kasvattamisesta.  Olemme tarkkoja mitä yksilöä käytämme jalostuksessa ja vielä tarkempia tulemme olemana tulevaisuudessa. Harvasta koirasta on jalostukseen ja en takia valitsemme tarkasti jalostuskoirat, joita käytämme. 

 

 

 

Ajatuksia kasvattamisesta ja rodusta

Tavoite kasvattaa työkoiria ja kisakoiria. Roduksi olen valinnut Rottweilerin koska se soveltuu moneen käyttötarkoitukseen. Rotuna monipuolinen. Kasvattamisessa panostan terveyteen ja luonteeseen.  Rodun alkuperää kunnioittaen ja ottaen sen huomioon kasvattamisessa. Yhdistelmän tulee antaa rodulle jotain ( mm. terveys, luonne, ). Oikein pidettynä ja koulutettuna rotu soveltuu lapsi perheeseen erinomaisesti. Koirat ovat yksilöitä vaikka edustavatkin jotain rotua.  Jalostuksessa käytetyt koirat testaamme mm. lt, mh - testillä.  Lisäksi testaamme käyttöominaisuuksia eri tavoin.  Kasvatamme pienimuotoisesti rotua. Saksan linjaisia Rottweilereita käytämme jalostuksessa.

Kasvattajakussi on tavoitteena suorittaa uudestaan ja hakea rodulle kasvattajanimi.  

Allekirjoittanut kasvattajasitomuksen ( Suomen Kennelliitto ). Noudatamme Suomen Kennelliiton sääntöjä, määräyksiä koiran kasvattamisessa. Olen Suomen Kennelliiton jäsen myöskin.

 

 

 

Rottweiler

Nartut 

BH  Ter Waele Bergje   "Myttä"      Kasvattaja:  Kieni  Hollanti  

http://www.terwaele.nl/

Fjordneck-Alexa  "Ali"   Kasvattaja: Algi Konna    Viro  

http://www.fjordneck.com/

 

Ami   Kasvattaja : Kokkonen Soile

Wilhellmiinan  Kaunis-Wonkatse "Bari"  Kasvattaja: Merja.W.

BH Wilhellmiinan  Wanha- Piika "Zera"  Kasvattaja: Merja.W.

 

Urokset

Wilhellmiinan  Plei - Boi  "Iippo"  Kasvattaja: Merja.W.

 

 

Saksanpaimenkoira

 

Urokset

Bozo Gang's Pinsiön Prinssi 

 

 

 

 

  

 

 

 

 

©2018 layout206 - suntuubi.com